Rikotin

how was your day how are you anyway where are you right now what are you thinking i'm sorry that i want to bother you so i don't just that i won't upset you for some reason i only hurt a little for not knowing and being too afraid to ask but still i just wonder am i in your mind as much as you are in mine?

Ja minä nauran. Nauran tarpeeksi lujaa, nauran tarpeeksi kauan ja jokainen huomaa sen haluamattaankin. Nauran niin että se täyttää huoneen, nauran niin että se kuuluu koko kerrostalossa ja ärsyttää kakkoskerroksen mummoa. Ja minä nauran. Nauran kunnes ääntä ei enää lähde nauran kunnes joku ei jaksa enää kuunnella ja pakottaa lopettamaan väkivalloin. Nauran itselleni tässä, nauran itselleni koska ei ole muutakaan ja koska sinä et naura mukanani. Ja minä nauran. Nauran jotta kuulisit, nauran jotta näkisit ja tulisit kys

Tavallaan jokainen meistä kirjoittaa kirjaa - musteella joka jättää jäljen myös kaikkeen ympärillä. Joskus musteen jälki saadaan korjattua, mutta pyyhittyä sitä ei koskaan saada kokonaan. Aina herätessämme käännämme uuden sivun ja kastamme kynän musteeseen uudelleen jatkaen siitä mihin jäimme. Meidän kirjamme ovat henkilökohtaisia. Me itse kerromme tarinaa johon liittyvät myös lukijat. Jokainen tarina on erilainen. Jotkut niistä kovin samanlaisia, mutta identtisiä niitä ei ole. Joidenkin kirjoittaminen pysähtyy aivan liian aikaisin, eivätkä lukijat saa koskaan tietää mitä oli tarkoitus tapahtua. Minä haluan kirjoittaa kauan ja jättää s

Toisinaan haluan kuristaa sinut paidalla tai kalsareilla riippuen päivästä. Kenties voisin käyttää boksereita tukehduttamiseesi mutta se olisi liian helppoa joten olen usein pohtinut sukkaa. Olenko koskaan kertonut, ettei tuhat kertaa pesty villapaitasi muutu pesussa yhtään sen tyylikkäämmäksi? Tosiasiassa suurin mietteeni on että onko sinulla muita housuja kuin ne yhdet joita aina peset? Haluaisin myös huomauttaa että käyttämäsi kirkuvan punainen pesupunkka saa minut hiljalleen näkemään pelkkää punaista. Totisesti toivon ett&aum

Minä syön keittoa haarukalla. Kirjoitan pyyhekumilla. Sammutan valot huoneeseen tullessani. En vastaa tekstiviesteihin. Pidän tyynyä peittonani. Säilytän tietokonettani pöydän alla. En katso kun pyydetään. Puran saumoja. Haluan kahvini suolalla. Esittelen itseni sukunimellä. Sanon olevani varattu. Juon kuumaa vettä. Revin paperin kokonaan kun sen reuna kärsii. En toivo tähdenlennolta. Kerron että yksi plus yksi on yksitoista. Pesen hiukseni hoitoaineella. Haudutan teetäni kolmekymmentä minuuttia. Rakastan sinua.

On lohduttavaa ajatella, että päädymme johonkin kun kuolemme. Se on lohduttavaa niin aikuiselle kuin lapsellekin. Näiden kahden ajatusmaailma eroaa toisistaan kovin, mutta ajatus turvallisesta paikasta on aina tervetullut. Lapsi voi olla kovinkin viisas - liiankin ikäisekseen. Hän voi tietää, että vaikea sairaus on joskus kuolemaksi. Tällöin hän pyytää turvaa, tuttua paikkaa, johon hän voi luottaa menevänsä, kun vanhemmat eivät voi tulla mukaan. Lapsi kysyy, mihin hän päätyy. Kun miettii mitä tähän voisi vastata, muistaa